24.11.2014

Pavunvarsi






Tietääkseni kasvattelen paria avokadopuuta, mutta olen alkanut epäillä toista pavunvarreksi, jota pitkin kohta kiipeän jonnekin ylös, ehkä vaihtamaan lamppuja.. Minne se papuhemmo kiipes siinä sadussa?  En muista yhtään. 

Mutta siis tossa alussa on viime sunnuntaina kuvattuja iltakuvia(hämäriä) näistä kahdesta kasvatista, ekana on toi just äskettäin vauhtiin päässyt pikkunen ja toinen on ollut jo loppukesästä asti menossa mukana, SITTEN eilen otetut kuvat ja mitä ihmettä? Tää pikkunen on kasvatellut varttaan aikamoista tahtia ja on jo ylittänyt puolivälin ''vanhan'' avokadon varresta! Olen hämmentynyt, sitä minä olen, mutta toki myös iloinen kun mun pieni ystävä kasvaa. Ehkä se johtuu siitä, että aluks se ei meinannut millään lähteä itämään, oli mullassakin ainakin kuukauden kunnes laitoin toistamiseen takas veteen, jossa se oli ajan x ja sitten vasta alkoi pikkuhiljaa tulla esille. Selviytyjä!

Tämä kaupan hedelmien siemenistä kasvattelu on kyllä sitten jännää, kokeilkaapa. Oon tosissani! 

16.11.2014

Tilkkuja täkkiin







Oon aina tykännyt käsitöistä ja kaikenlaisesta askartelusta ja pikkuprojekteista, haluaisinkin isona kotiini omat tilat mun touhuille, vähän niinku miehet haluu autotallit, mä haluun tilat tehdä mitä lystää ilman autoja. Tai voisin mä Mustangin sinne ottaa.. No kuitenkin! Sukkien tai lapasten neulomiseen malttamaton mieleni ei oikein sovi, varastoista löytyy monta yksinäistä lapasta, sukkaa ja säärystintä, ihan vaan siksi, ettei mulla oo kiinnostus riittänyt enää parin tekemiseen. Seuraavana talvena sitten taas uudella innolla, mutta eri sukka tai lapanen ja taas ne jää.. Ylä-asteella valitsin pitkän käsityön ja ysillä villapaidan valmistuminen jäi kokoamisesta kiinni, huoh. Päättely on myös tooosi tylsää ja jää usein odottelemaan vuoroaan, turhaan.

No nyt mä kokeilen tehdä torkkupeittoa sohvalle isoäidinneliöistä! Alotin nämä, ylläri, viimetalvena/alkukeväänä ja nyt aloin jatkamaan. Mulla on nyt kova luotto tähän, koska yks neliö valmistuu aika nopeasti ja sitten saa alottaa taas uuden neliön joka valmistuu nopeasti ja se on jotenkin sopivaa mulle, tosin katotaan sitten sitä kasaan saantia myöhemmin..

Ohjeen neliöihin mä katoin täältä. Helppo kuvallinen ohje, jos joku innostuu samaan projektiin. :)

ps. vaikka mä sotkinkin nyt asiaan autotallit, niin tähän riittää kotisohva, tai lattia, tai vaikka linja-auton penkki, your choice.

10.11.2014

Ekaluokkalaiselta








Kuvasin viikonloppuna portfoliota varten viimevuotisen esitystekniikan kurssin töitä, nyt huomaan, että oli aivan liian pimeä päivä näille ja pitää ottaa joskus uusiksi. Äh. No tässä nyt kuitenkin tänne näitä! Tuolla esimerkiksi joskus mainitsemani Iittalan Leimu-valaisin, hyvä yritys ainakin. :D

3.11.2014

Matkakuumeilua







Aloin matkakuumeessa selailemaan keväisen Italian reissun kuvia ja aattelin julkasta vielä muutamat sekalaiset, kerran aiemminhan näitä oon jo tänne laittanu. Mulla on matkakuume päällä noin suunnilleen aina, ja syksyllä se nousee vaarallisen korkeisiin lukemiin. Kelläpä ei? Täällä on pimeetä, märkää ja kylmää ja mitä ikinä.. 

Oon myös pohtinu vaihtoon hakemista, haku tapahtuu joulu-tammikuussa ja mä en enää osaa päättää minne hakisin! Mielessä pyörii liian moni vaihtoehto.. 
Jos ruudun takaa sattuu löytymään joku vaihdosta kokemusta omaava, laita ihmeessä vinkkiä tännepäin! Tai sit joku muuten vaan matkustellut tai ulkomailla asunut/asuva, jonka mielestä just se paikka olis hyvä paikka opiskella muotoilua, vaikkapa mielenkiintoisen arkkitehtuurinsa ansiosta tai jotain muuta. :)